Havaintoja hevosesta – mitä hevososteopatia on? Osa 6: aivohermot
Jakson kuudennessa osassa tutkaillaan, miten aivohermot liittyvät (hevos)osteopatiaan.
Jakson kuudennessa osassa tutkaillaan, miten aivohermot liittyvät (hevos)osteopatiaan.
Piiitkäksi venähtäneen tauon jälkeen palataan podin pariin ja vihdoin käsitellään aihetta kraniosakraaliosteopatia.
Onko tästä varmasti apua? Ei kai tästä haittaakaan ole? (Tämä teksti koskee sekä eläinten että ihmisten hoitamista.) Lähdetään simppelistä faktasta liikkeelle: kaikenlainen hoitaminen, olipa kyse ihmisistä tai eläimistä, on aina hyöty-haittasuhteen puntarointia. Tämä koskee aivan kaikkea tekemistä aina hieronnasta, laserhoidosta, verikokeenotosta lääkityksiin ja vaativaan kirurgiaan asti. Eli erilaiset tutkimus- ja hoitotoimenpiteet aloitetaan sillä perusteella, että [...]
Koiran Kipukäyttäytyminen Koiran kipukäyttäytyminen voi olla omistajalleenkin haastavaa tunnistaa. Koirat ovat nimittäin mestareita piilottamaan kipuaan. Koska koirat eivät voi puhua ja ilmaista kipuaan sanoin, on kipuoireilu pyrittävä päättelemään muutoksista koiran eleissä ja toiminnassa. Vain harvoin koirat varsinaisesti valittavat kipuaa. Tämä blogiteksti keskittyy koiran kipukäyttäytymisen tunnistamiseen ja siihen, mitä omistajan tulee tietää, jotta koiralle voidaan tarjota [...]
Metsästyskoiran Monipuolinen Liikunta ja Kehonhuolto Metsästyskoirat ovat innokkaita ja energisiä koiria ja suurimmalle osalle metsästyskoirista pitkät metsästyspäivät ovat verrattavissa urheilusuoritukseen. Näin ollen metsästyskoiran huolto ja hyvinvointi vaatii enemmän kuin pelkän metsästyksen. Monipuolinen liikunta ja säännöllinen kehonhuolto ovat avainasemassa, jotta metsästyskoira voi säilyttää terveytensä ja suorituskykynsä. Tässä blogitekstissä tarkastelemme, miksi monipuolinen liikunta ja kehonhuolto ovat tärkeitä [...]
Koiran Selkäkipu Koiran selkäkipu on yleinen ongelma ja vaiva huolestuttaakin usein omistajia. On tärkeää tunnistaa oireet ajoissa, jotta koiralle voidaan tarjota mahdollisimman pian asianmukaista hoitoa. Tässä blogitekstissä tarkastelemme koiran selkäkivun yleisimpiä syitä, hoitomuotoja ja miten voit edistää lemmikkisi selän terveyttä. Selkäkivun syitä Koiran selkäkivun taustalla voi olla useita eri syitä, ja näitä voivat olla: Selän [...]
Urheilukoiran Huolto Urheilukoirat ovat aivan omassa luokassaan, kun puhutaan aktiivisista ja suorituskykyisistä koirista. Yhä useammat koiraharrastuslajit ovat muuttuneet vuosien myötä koirien kannalta fyysisesti vaativammiksi. Näin ollen omistajien vastuulla on huolehtia, että koirat pysyvät vaativistakin lajeista huolimatta terveinä ja hyvinvoivina. Urheilukoiran huolto on avainasemassa, jotta se voi suoriutua omassa lajissaan parhaalla mahdollisella tavalla sekä muutenkin nauttia [...]
Koiran Ontuminen Koiran ontuminen alkaapa se sitten yhtäkkiä tai vähitellen, herättää usein huolta omistajissa. Ontuminen voi johtua monista eri syistä, ja sen hoito ja ennaltaehkäisy voivat vaihdella tilanteen mukaan. Tässä blogitekstissä tarkastellaan koiran ontumisen yleisimpiä syitä, kuinka toimia, kun lemmikkisi ontuu, ja miten voit mahdollisesti ehkäistä ontumista tulevaisuudessa. Miksi koira ontuu? Koiran ontuminen voi johtua [...]
Koiraosteopatia Koirat ovat nykyisin enemmän kuin lemmikkejä – ne ovat ystäviä ja perheenjäseniä. Onkin tärkeää huolehtia niiden terveydestä ja hyvinvoinnista monin eri tavoin. Yksi näistä tavoista on koiraosteopatia, joka tarjoaa luonnollisen lähestymistavan koiran hyvinvoinnin tueksi. Tässä blogitekstissä tutustumme lyhyesti koiraosteopatiaan ja siihen, millaisissa tilanteissa se voi auttaa koiria. Mitä on koiraosteopatia? Koiraosteopatia on manuaalisen terapian [...]
Sarjan neljännessä jaksossa aiheena ovat pallea, hengitys ja kylkiluut. Käsitellään erityisesti pallean merkitystä hevososteopatian näkökulmasta. Seuraavalla kerralla päästään tutustumaan craniosacraaliosteopatiaan. Kyseiset kuvat liittyvät tämän kerran jaksoon eli kuuntelemalla jakson pääset kärryille, mistä on kyse ja mihin kannattaa kiinnittää huomiota.