Miksi hoitotyössä ei ole varmoja vastauksia – hyöty–haittasuhde ja epävarmuuden sieto
Hoitotyö – oli kyse ihmisistä tai eläimistä – perustuu aina hyöty–haittasuhteen arviointiin. Jokainen tutkimus, käsittely, lääkitys tai toimenpide tehdään sillä oletuksella, että siitä on todennäköisesti enemmän hyötyä kuin haittaa. Tämä perusperiaate ei ole muuttunut, vaikka ympärillä oleva maailma on muuttunut vaativammaksi, äänekkäämmäksi ja mustavalkoisemmaksi.
Hoitaminen ei ole koskaan täysin riskitöntä
Kaikki hoitomuodot sisältävät mahdollisuuden haittavaikutuksiin.
Hieronta voi aiheuttaa mustelman, nivelinjektio voi tulehtua, lääkitys voi ärsyttää vatsaa, ja kuntoutus voi hetkellisesti lisätä kipua ennen kuin tilanne helpottuu.
Sama koskee myös vaativampia toimenpiteitä: vaikka kaikki tehdään oikein, lopputulos ei aina ole täydellinen.
Tämä ei johdu huolimattomuudesta, vaan siitä, että keho ei ole kone.
Se reagoi yksilöllisesti, ja joskus harvinaiset rakenteelliset poikkeamat, kudosten ominaisuudet tai ajallinen sattuma vaikuttavat lopputulokseen tavalla, jota ei voi ennustaa.
Yksittäinen tapaus ei kerro koko totuutta
Ihmisillä on luontainen tarve etsiä selkeitä syy–seuraussuhteita.
Kun jokin menee pieleen, tarina leviää nopeasti – etenkin somessa.
Sen sijaan onnistuneet hoitopolut jäävät usein näkymättömiksi, vaikka niitä on moninkertainen määrä.
Yksittäinen epäonnistuminen ei kerro koko hoitotyön laadusta.
Tieteessä yksi tapaus ei ole näyttöä, eikä yksittäinen komplikaatio tee hoitomuodosta tehotonta tai vaarallista.
Silti julkinen keskustelu voi helposti vääristyä, kun harvinaiset tapaukset saavat suhteettoman paljon huomiota.
Epävarmuus kuuluu hoitotyöhön
Hoitotyössä ei ole mahdollista antaa 100 % varmoja vastauksia.
Ei ole mahdollista luvata, että jokainen asiakas reagoi samalla tavalla, että jokainen kudos paranee tietyssä aikataulussa tai että jokainen hoito toimii täsmälleen samalla tavalla kuin aiemmin.
Mitä enemmän ammattilainen opiskelee ja mitä enemmän kokemusta kertyy, sitä selvemmäksi käy yksi asia:
varmuus vähenee, ymmärrys lisääntyy.
Kehon toiminta on monimutkaista, ja moniin vaivoihin ei ole yksiselitteistä selitystä.
Ennuste on aina ennuste – ei lupaus.
Manuaalisten hoitojen hyöty–haittasuhde
Osteopatia, naprapatia ja muut manuaaliset hoidot ovat lähtökohtaisesti turvallisia.
Yleisin reaktio on tilapäinen arkuus tai kipu, kun kudokset aktivoituvat uudella tavalla.
Tämä ei ole merkki siitä, että jokin olisi mennyt pieleen, vaan siitä, että keho reagoi muutokseen.
Jos esimerkiksi pitkään jäykkä nilkka käsitellään liikkeelle, pohjelihakset voivat kipeytyä, koska ne joutuvat tekemään töitä eri tavalla kuin ennen.
Tämä on odotettavaa, ei vaarallista.
Hoitotyö ei ole pelkkää käsittelyä
Manuaalinen hoito ei ole vain “hierontaa” tai “niksauttamista”.
Ammattilaisen työaika koostuu:
- haastattelusta
- tutkimisesta
- kliinisestä päättelystä
- ohjauksesta
- seurannasta
- tarvittaessa lääkärille ohjaamisesta
Akuutissa tilanteessa, kuten välilevyvaivassa, hoito voi olla enemmän ohjausta ja turvallisen liikkumisen suunnittelua kuin varsinaista käsittelyä.
Tämäkin on hoitoa.
Asiakkaiden odotukset ovat muuttuneet
Nykyisessä ilmapiirissä odotetaan:
- nopeita tuloksia
- varmoja vastauksia
- täydellistä ennustettavuutta
- riskitöntä hoitoa
- “takuita” hoitotuloksista
Mutta hoitotyö ei ole tuote, jolle voi antaa takuun.
Keho ei toimi niin.
Ammattilainen voi tehdä työnsä huolellisesti, perustellusti ja parhaaseen tietoon nojaten – ja silti lopputulos voi olla jotain muuta kuin toivottu.
Se ei tarkoita, että työ olisi tehty väärin.
Yhteenveto
Hoitotyö on aina hyöty–haittasuhteen arviointia.
Se sisältää epävarmuutta, yksilöllisiä reaktioita ja tilanteita, joissa lopputulos ei ole täydellinen, vaikka kaikki olisi tehty oikein.
Valtaosa asiakkaista hyötyy hoidosta.
Komplikaatiot ovat harvinaisia.
Ammattilaiset tekevät työnsä parhaansa mukaan, tietoon ja kokemukseen nojaten.
Ja kyllä – työstä on veloitettava riippumatta lopputuloksesta.
Samalla tavalla kuin kenen tahansa muun työstä.
Hoitotyön ydin ei ole varmuus, vaan ammattitaito, harkinta ja kyky sietää epävarmuutta.
